Sivut

perjantai 31. tammikuuta 2014

8. ERIKOISPOSTAUS: Ratsastuskuvia vuosien varrelta

Eli kirjoitan nyt postauksen siitä, mitä on tapahtunut mun ratsastusurallani, tai harrastuksena siis tää on koko ajan ollut, eikä mikään pakkojuttu, et pakko päästä kilpailemaan! 

Ensimmäisenä mulle tulee mieleen pikkuveljeni kummitädin hevoset ja oman kummitätini hevoset. Pikkuveljeni kummitädillä Hennalla oli hoidettavanaan jossain vaiheessa oma hevonen, ja siinä samassa pienenä olen päässyt ratsastamaan shetlanninponilla. Kuvissa olen ihan yli-innokas ja iloinen, kun sain puuhata hevosten kanssa.

Samaan aikaan tulee mieleen Hennan liikuttettavat lämminveritammat, joiden nimiä en kyllä millään muista. Tässä olenj ollut noin 7 tai 8-vuotta vanha. Muistan vieläkin, kun tammat tulivat pihalta aina talliin, kun olivat irroittaneet solmun hoitopaikasta. Kuvissa mulla oli kuulemma sika hauskaa ja mulla oli silloin jotkut pinkit ihonmyötäiset housut ja keltaiset kumisaappaat :D heh

Noin 7 tai 8 vuotiaana olin myös kummitätini Sarin luona ratsastelemassa, aina Jaskalla. Jaskan kanssa opeteltiin ihan kaikki mun ratsastustaidot, niin talutuksessa, ajamisessa ja hyppimisessä ja ennen kaikkea hoitamisessa! Sarilla on vieläkin jossain musta ja Jaskasta kuva kun mulla on prinsessamekko pääl ja istun naistenistunnas ponin seläs <3 pus:*

Fars 21.5.2013 - ensimmäinen hyppykerta
Fars 21.5.2013

Fars - 21.5.2013
Pipsa kesällä 2013 - ps. kumpa mun istunta ois taas tommone ;c

Pipsa kesällä 2013 - itsenäisiä kertoja, jotka meni superhyvin!
- Nora